Perhekoru

Perhekoru on lahja koko perheelle.

Olen paketoinut lahjan, jonka syvin ajatus on yhdistää perhettä.

Jollekin perhe koostuu yhdestä ystävästä tai rakkaasta, toiselle siihen kuuluu puoli sukua. Perheessä voi olla useampia äitejä, isiä sekä lapsia. Te päätätte ketkä kuuluvat juuri teidän perheeseen.

Koru joka yhdistää.

Perhekoruun johdattava tehtävä-lahjapaketti syntyi, kun mietin lahjaa omalle perheelleni.

UNIIKKI PERHEKORUT ™

Perhekoru™ ei ole hyllyvalmis tuote vaan teidän perheenne ideoima ja yhdessä meidän kanssamme suunniteltu uniikki koru tai korusarja. Perhekorun design kuuluu teidän perheellenne. Tarkkasen tavoitteena on suunnitella kanssanne design, joka kestää aikaa ja mahdollistaa uusien korujen suunnittelun vaivattomasti.

Perhekoru voi esimerkiksi olla perheellenne suunnitellun monogramin toteuttaminen sormuksiin, kaulariipuksiin tai rannekoruihin.

Perhekorunne suunnittelu alkaa Perhekoru -lahjapaketin avaamisella. Sen sisältämien tehtävien avulla johdatan teidät runsaan 10 kysymyksen kautta Perhekorun maailmaan. Tehtävien avulla pohditte perheenne arvoja ja muistelette teille tärkeitä päivämääriä. Tehtävät johdattavat myös käymään läpi nykyiset korunne ja miettimään niiden historiaa sekä tarkoitusta.

Perhekoru –tehtävien tarkoitus on luoda visio siitä, miten koruilla kerrotte kuuluvanne yhteen.

Perhekoru -lahjapaketin tehtävien pohjalta aloitamme Tarkkasella teidän perheenne Perhekorujen suunnittelun.

Tilaa Perhekoru -lahjapaketti

Perhekoru -lahjapaketti sisältää:

  • Leikkimielinen tehtäväpaketti Perhekorun ideointiin
  • Perhekorujen suunnittelu yhdessä kultasepän kanssa
  • Luonnokset

Perhekoru –lahjapaketin hinnan 100€ hyvitämme käsityönä valmistamistamme uniikkikoruista.

Perhekoru™ ei sisällä korujen valmistusta tai materiaaleja.

Lahjana sinulle Tarkkanen maksaa postipaketin toimituskulut.

100,00 € (sis. alv 24%)

Lisää ostoskoriin

Tutustu Perhekoruun

Perheen miehille

Perheen miehet saivat oman sormuksensa. Moderni sinettisormus on
hopeaa. Kauniina yksityiskohtana on sukunimen ensimmäinen alkukirjain.
Hintaluokka 300 euroa/kpl.

Äidille

Äidille iso kaulakoru pidettäväksi pitkässä ketjussa.
Toteutettu perheen tatuoinnista. Oikeanpuoleinen sormus on myös samaa perhettä.

Varaa aika Perhekorun suunnitteluun

Soita Mika Tarkkaselle +358 400 705 155 tai lähetä minulle sähköpostia sopiaksesi aika Perhekorunne suunnitteluun.

Tulette kokemaan meillä elämyksen ja näkemään Kultaseppämestarin aidon ateljeen.

Suunnitteluvaiheen aikana sovimme budjetista ja teen luonnoksia koruistanne.

Kun korujen valmistus luonnosten pohjalta alkaa, toimitamme kuvia työvaiheista.

Koruillamme on ikuinen takuu. Lisäksi huollamme kaikki valmistamamme korut maksutta kerran vuodessa.

Toivon saavani Perhekoru™ -lahjapaketin hankkijoilta palautetta, ideoita ja ajatuksia tämän kehittämiselle.

Tein lahjapaketin perheeni iloksi. Se ei ole täydellinen, kuten en minäkään, mutta tein sen sydämellä toiveena luoda enemmän yhteisiä hetkiä perheeni parissa.

Mika